Colourpop Just a Tint -huulikynät

Colourpop julkaisee uusia kokoelmia ja tuotteita niin tiuhaan tahtiin, että perässä on vaikea pysyä. Siitä syystä minulle on tullut pieni Colourpop-ähky, vaikka brändi edelleen yksi suosikeistani onkin. Jotenkin jokaviikkoiset lanseeraukset vaan vievät ainakin ainakin itseltäni innostuksen pois ja uutuustuotteet alkavat lähinnä puuduttaa. Uudet julkaisut eivät olekaan erityisemmin jaksaneet viime kuukausina innostaa, vaikka monia kivoja juttuja brändi onkin toki julkaissut. Nämä pian esiteltävät huulikynät julkaistiin jo kesällä ja sen jälkeen ensimmäinen oikeasti superkiinnostava lanseeraus tapahtui vasta nyt perjantaina, kun brändi julkisti Frozen 2 -elokuvan kanssa yhteistyössä tehdyt upeat kokoelmat. Väliin on mahtunut esimerkiksi monia kauniita paletteja, mutta niitäkin olen nykyään huomannut katsovani lähinnä "mitähän ensi viikolla mahtaa tulla" -asenteella. Olisi kiva muuten kuulla teidänkin mielipiteitänne asiasta. Tykkäättekö siitä, että meikkibrändi julkaisee uusia tuotteita todella nopeaan tahtiin vai tykkäättekö hieman rauhallisemmasta tahdista?



Nyt yritetään palata sivuraiteilta tähän postauksen varsinaiseen aiheeseen eli Colourpopin Just a tint -huulikyniin. Nämä julkaistiin siis kesällä uutena tuotteena ja olin aivan innoissani näistä jo siitä asti, kun ensimmäiset spoilerikuvat näin. Näiden kuvailtiin olevan helppokäyttöisiä huulikyniä joka tilanteeseen ja tuovan huulille häivähdyksen sävyä. Ensimmäisen väitteen allekirjoitan täysin, sillä nämä ovat todellakin helppokäyttöisiä ja nopeita käyttää. Koostumus on todella hyvin huulille levittyvä, että mitään suurempia kikkailuja levityksessä ei tarvitse. Itse usein levitän kynää vain huulille, hieron hetken huulia yhteen ja valmis. Etenkin  muutamista tummemmista sävyistä irtoaa huulille aluksi sävyä enemmän kuin pieni häivähdys, mutta en sitä luokittelisi lainkaan huonoksi jutuksi. Sävy kuitenkin tasoittuu nopeasti ja lopputulos ei minkään sävyn kanssa ole lopulta ollut mitenkään räikeä, vaan juurikin "sheer wash of colour" kuten tuotteen esittelytekstissä mainitaan. Lopputulos näiden kanssa ei myöskään ole huulipunamaisen peittävä tai huulikiiltomaisen kiiltävä, vaan jotain siltä väliltä. Monilla brändeillä on valikoimissa sellaisia kiiltopunia, jotka saattavat näyttää puikossa tummalta, mutta lopulta niistä irtoaa huulille sävyä vain vähäsen ja mielestäni nämä ovat aika vastaavia.


Huulikynien koostumus huulilla on kevyt ja öljymäinen, mikä on sekä hyvä että huono asia. Koostumus tuntuu huulilla hyvältä, ei raskaalta eikä tahmealta. Se tuntuu myös todella kosteuttavalta ja sitä nämä tuntuvat huulille runsaasti antavankin. Lisäksi kynää on helppo levittää huulille ja levitys on liukumisen ansiosta nopeaa. Toisaalta kuitenkin etenkin kuivilla huulilla tuote tuntuu imeytyvän huulille nopeasti ja sitä tarvitsee lisätä usein. Mutta hyvä puoli siinäkin on se, että vaikka tuote tuntuu imeytyvän huulille eikä öljyistä liukkautta enää tunne, niin yleensä näistä jää vielä kaunista sävyä huulille. Syömistä tai juomista nämä eivät kestä, vaan kuluvat etenkin syödessä aika nopeasti pois, mutta niin käy muidenkin vastaavien kanssa eikä siis ole yksinomaan tämän tuotteen ongelma. Koostumus on myös sellainen, ettei se tunnu kunnolla tarttuvan huulten sisäosiin ja sen vuoksi tummempien ja kirkkaampien sävyjen kohdalla ylä- ja alahuulen väliin jää ikään kuin näkyviin oman huulen sävyinen rako. Tämä on tosin huulieni muodon vuoksi ongelmana todella monen muunkin huulipunan kanssa ja nudesävyjen kanssa ongelma ei ole yhtä näkyvä eli sekään ei ole yksinomaan tämän tuotteen ongelma.


Kesällä kun näitä tuotteita tilasin, oli sävyvaihtoehtoja 12. Sen jälkeen on tullut vielä muutama lisää, mutta itseäni hieman ihmetyttää se, kuinka monta aika samankaltaista sävyä kokoelmaan tällä hetkellä kuuluu. Näissä ei sitä pigmenttiä huulipunien tapaan ole, minkä vuoksi osa sävyistä näyttää aika samantyyliseltä huulilla. Mielestäni sävyvalikoima on muutoin kuitenkin todella kiva, sillä valikoimaan kuuluu niin nudeja, punaisia kuin marjaisempiakin sävyjä. Ennakkoon suosikkini oli korallinen Maui Wowie, joka olikin kesällä ahkerassa käytössä. Ihan arjessa huulirasvan korvikkeena käytössä ovat usein olleet Z Boys ja Rise N Shine, jotka ovat rusehtavia nudeja.

Rise N Shine

Yksi tuotteen suurimmista plussista itselleni on ihana tuoksu. Näissä on nimittäin herkullisen hedelmäinen passionhedelmän tuoksu! Se saattaa joillekin olla negatiivinen puoli, mutta itse tykästyin siihen kovasti. Tuoksun huomaa lähinnä levittäessä ja hetki sen jälkeen, mutta ainakin omasta mielestäni se muuttuu nopeasti aika huomaamattomaksi.

Maui Wowie

Nämä ovat mielestäni tosi kivoja esimerkiksi juuri sellaisiin päiviin, kun haluaa hieman sävyä huulille muttei kuitenkaan liiemmin meikata. Ja samoin kuiville huulille nämä ovat erittäin hyviä kosteuttavuuden ansiosta eli varmasti nyt talviaikaan pääsevät myöskin ahkeraan käyttöön. Just a Tint -huulikyniä on myynnissä Colourpopin omilla sivuilla yksittäin ja bundleissa. Tuotteet tulevat Yhdysvalloista eli hintojen päälle tulee täällä Suomen päässä vielä arvonlisäverot maksettaviksi, mutta onneksi Colourpopin hinnat ovat muutoin niin edulliset, niin ihan hirveän kalliiksi tuotteet eivät niiden kanssakaan tule :)

4 kommenttia

  1. Upean laaja sävyvalikoima näissä mutta joo mua inhottaisi todella paljon jos puna ei tartu huulten sisäosiin ja huulille jää semmoinen ruma kolo. Mutta tällaiset sävyttävät kynät on kuitenkin tosi helppokäyttöisiä ja helppo juurikin sujauttaa vaikka laukkuun ja lisäillä kesken päivän.

    Itse toivoisin ettei brändit julkaisisi uusia tuotteita niin suurella nopeudella koska homma menee niin kaupalliseksi eikä edellisiäkään ehdi käyttää tai innostus edes laantua kun uusi tuote jo lanseerataan. Mutta totta kai se myynnillisyys yrityksiä kiinnostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on juuri tuo tarttumattomuus/keskiosan nopeasti kuluminen ongelmana tosi monen huulipunan kanssa :/ näissä tosin hieman pelastaa se, ettei sävyt ole niin pigmenttisiä, mutta etenkin noiden hieman tummempien kanssa sen huomaa kuitenkin. Mutta onneksi näitä on tosiaan niin helppo lisäillä tarvittaessa! :)

      Kiva kuulla sun ajatuksia lanseeraustahdista :) Oon niin samaa mieltä siitä, että välillä tuntuu ettei ehdi kunnolla nauttia jostain uudesta paletista kun jo uutta on tulossa. Ja tämä liian nopea lanseeraustahtihan on saanut monet esim. boikotoimaan Anastasia Beverly Hillsiä, kun heiltä ilmestyi nyt syksyn aikana aivan liian monta palettia ihan lähekkäin.

      Poista
  2. Minua ärsyttää suunnattomasti esim. Picture Polish joka rahastusmielessä julkaisee nykyään koko ajan kokoelmia. Samanlaiset lakat toistuvat ja kiertävät eikä uusia ideoita tunnu olevan. Siksipä olen ruennut boikotoimaan koko merkkiä enkä osta samankaltaisia lakkoja. Anastasialta tulee kanssa paletteja liian tiuhaan, en ole ehtinyt vieläkään ostaa Jackieta kun kohta varmaan tulee joulupaletti. Samaten UD Honey on hankkimatta niin eikö olisi jo aika uuden Naked-paletin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi :/ Tosi tylsää tuollainen. Tässä Anastasian ihmeellisessä palettijulkaisutahdissakin on paljon puhuttu siitä, että johtuu täysin ahneudesta. Heidän paletit kun eivät ihan edullisimpia ole :D Ja moni myös Anastasiaa taitaa nykyään juuri tämän takia boikotoida. Vaikka monet firmat julkaisevatkin uusia juttuja rahankiilto silmissä niin veikkaan, että moni saa juuri näpeilleen siinä kun ihmiset eivät tykkääkään ja vähentävät ostamista tai jopa boikotoivat.

      Poista