Ihastuttava Garnier Fructis Banana Hair Food

Pitkään sitä etsin, ennen kuin vihdoin löysin. Nimittäin Garnierin uuden Banana Hair Food -hiusnaamion, joka on markkinoille tulostaan asti ollut koko ajan loppu kauppojen hyllyiltä. Yksi syy tuotteen suosioon on sen soveltuvuus monen suosimaan Curly Girl Methodiin. Hiusnaamio on nimittäin täysin silikoniton.



Garnier Fructis -sarjaan kuuluu Suomen markkinoilla kolme erilaista Hair Food -naamiota, joista Banana ja Macadamia on tarkoitettu kuiville hiuksille ja Papaya vaurioituneille hiuksille. Ulkomailla näitä näyttäisi olevan vielä muitakin erilaisia, joten toivotaan että nekin rantautuvat tänne Suomeen jossain vaiheessa. Papayaa ja Macadamiaa en ole vielä testannut, mutta ne vaikuttavat myöskin todella kiinnostavilta. Hiusnaamiot ovat 98% luonnollista alkuperää, vegaanisia ja valmistettu kestävän kehityksen periaatteiden mukaan toimivassa tehtaassa. Tuotteiden pakkauskoko on 390 ml ja hinta noin 7 euroa. Tuotteita myydään tavarataloissa ja marketeissa, mutta ainakin toistaiseksi ne ovat olleet monesta paikasta loppu.

Banana Hair Food kuulostaa jo nimensä perusteella ihanan tuoksuiselta ja sitä se todella on! Tuoksu ei nyt ihan suoraan banaani omaan nenääni ole, vaan enemmän makea ja banaanikarkkimainen. Tykkään tästä tuoksusta todella paljon! Papayasta oli myös testeri kaupassa ja se tuoksui myös mielestäni oikein ihanalle. Koostumukseltaan hiusnaamio on paksu ja voidemainen.


Hair Food -tuotteilla on kolme käyttötapaa:

1. Hoitoaine
- Levitä kosteisiin hiuksiin ja huuhtele pois.

2. Hiusnaamio
- Levitä kosteisiin hiuksiin ja anna vaikuttaa 3 minuuttia. Huuhtele pois

3. Hiuksiin jätettävä hoitoaine
- Levitä pieni määrä tuotetta kuivien tai kosteiden hiusten pituuksiin ja latvoihin. Ei huuhdella pois.

Olen testannut tuotetta kaikilla kolmella käyttötavalla ja näistä suosikkini on ehdottomasti hiusnaamio. Tosin olen antanut sen vaikuttaa ylikin tuon 3 minuuttia. Hiuksista tulee ihanan pehmeät ja ravitun tuntuiset. Kiireisimpinä pesukertoina olen huuhdellut sen pian levityksen jälkeen pois eli käyttänyt hoitoaineena ja myös siihen se toimii. Hiuksista ei tosin tule ihan yhtä ravitun tuntuiset, mutta ne siloittuvat ja pehmentyvät kuitenkin.


Viimeisestä käyttötavasta mulla oli todella suuret epäilykset, koska joskus on jäänyt hoitoainetta tai shampoota hiuksiin pesun jälkeen ja se tuntuu todella ällöttävältä ja tahmealta. Koska tuote on koostumukseltaan niin paksua, kuvittelin tietenkin etukäteen lopputuloksen tuntuvan samalta. Käytin tätä hiuksiin jätettävänä tuotteena pienen määrän latvoihin ja mitä vielä! Hoitoaine imeytyi hiuksiin suht nopeastikin jopa. Yhteen kohtaan hiuksissani jäi hieman tahmean ja voidemaisen oloinen kohta, mutta haroin ja puristelin hieman hiuksia siitä kohtaa, niin pian tahmeus oli poissa. Yllättävää! Hiuksissa ei myöskään jälkeenpäin tunnu olevan mitään tuntemuksia hoitoaineesta eivätkä ne tunnu raskailta. Itse tosin käytin vain latvoihin, joten en tiedä kuinka hyvin tämä toimii koko pituuksiin. Latvat tuntuvat pehmeämmiltä ja siloittuneilta, mutta taidan silti käyttää jatkossakin suihkutettavaa hoitoainetta ja hiusöljyä.


Kolmen käyttötarkoituksensa avulla tämä voisi toimia hyvin myös matkoilla, tosin tuotetta kannattaisi silloin ottaa mukaan hieman pienemmässä purkissa, sillä tämä on pakkauskooltaan niin suuri. Itse tykkäsin tosi paljon tuotteesta juurikin hiusnaamiona, mutta eivät kaksi muutakaan käyttötapaa huonoja olleet. Hiusnaamiona koen kuitenkin saavani tästä eniten irti.

Oletteko te testanneet jotakin Hair Food -tuotetta? :)

4 kommenttia

  1. Mie ostin sen Papayan ja en ole vielä testaillut. Tulen varmaankin käyttämään hiusnaamiona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuoksui kyllä niin hyvälle! Ajattelin sen hankkia myöskin jossain kohtaa testiin, mutta taidan tämän käyttää ensin loppuun :)

      Poista
  2. Mie haluan ehdottomasti testata näitä tuotteita! Toivottavasti tulis vastaan jossaki kaupassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän niitä jossain vaiheessa tule ihan kunnollakin myyntiin :)

      Poista